The Show - A Tribute to ABBA

Torstai 29.11.2018 - 20.00
 
Helsinki
Hartwall Arena
Ovet avataan 18:30
Lipun hinta: 59,50€

Huikea ABBA-show valtaa Hartwall Arenan marraskuussa!
 
Helsingissä saadaan kokea marraskuussa todellinen ABBA-musiikin ilotulitus, kun The Show – A Tribute to ABBA -suurkonsertti saapuu Hartwall Arenaan, Helsinkiin torstaina 29. marraskuuta. Konsertissa esiintyy yksi maailman tunnetuimmista ABBA-tribuuttikokoonpanoista, ruotsalainen Waterloo, sekä ABBAn kiertueille ja levyillä mukana olleita muusikoita. Lisäksi säestäjänä toimii National Symphony Orchestra of London –orkesterin muusikoista koottu erikoiskokoonpano.
The Show – A Tribute to ABBA -konsertin liput maksavat alkaen 59,50 euroa, ja niiden myynti alkaa Menolipussa ja Ticketmasterissa keskiviikkona 9. toukokuuta.
ABBA-yhtyeen maailmanvalloitus alkoi 44 vuotta sitten euroviisuvoitolla Waterloo-kappaleen myötä. Juhlavuoden kunniaksi The Show – A Tribute to ABBA kiertää ympäri Euroopan ja saapuu marraskuussa myös Suomeen. Luvassa on kaksituntinen musiikillinen kavalkadi ABBAn historiaan.

The Show – A Tribute to ABBA on kiertänyt viidentoista vuoden aikana yli 40 maassa, ja sen on nähnyt yli 700 esityksessä jo runsaat kaksi miljoonaa ihmistä.
ABBAn historia Waterloosta yhtyeen viimeiseen albumiin vyöryy yleisön eteen musiikillisessa kavalkadissa yhtyeen mukana kiertäneiden muusikoiden ja National Symphony Orchestra of London –orkesterin soittajien esittämänä. Lavalle nousee ruotsalainen Waterloo-yhtye, joka on yksi tunnetuimista ABBA-esittäjistä. Lopullisen silauksen ABBA-tunnelmalle antaa alkuperäisen yhtyeen mukana ympäri maailmaa konsertoinut saksofonisti Ulf Anderson.
Alkuperäinen ABBA-yhtye konsertoi Finlandia-talossa tammikuussa 1975. Nyt liki 45 vuotta myöhemmin raikuvat Hartwall Arenan seinissä tämän kuolemattomaksi nousseen yhtyeen ikimuistoiset sävelet.

www.menolippu.fi 


Linkit

Share this
Tämänkin tapahtuman voit kokea aitiopaikalta!